Skydatan historia ja taustat
Halusimme avata Skydatan historiaa mahdollisimman avoimesti ja rehellisesti, jotta meistä kiinnostuneille olisi aito ja oikea kuva Skydatan motivaatioista, visioista, palveluista ja ennen kaikkea näihin vaikuttaneista taustoista. Mielestämme on tärkeää tietää mitkä asiat ovat vaikuttaneet Skydatan perustamiseen, miksi toimimme kuten toimimme ja minkälaisiin arvoihin uskomme.
Takana on lähes kymmenen vuotta toimintaa drone teknologioiden parissa, mutta ehkä on hyvä kuitenkin aloittaa hieman taaempaa, jotta kokonaisuus hahmottuisi paremmin.
Skydatan perustajat Jan Lindberg ja Jari Saarentaus ovat olleet teknologia friikkejä koko elämänsä ajan. Kaikenlaiset vimpaimet, tekniset innovaatiot, matka- ja tietotekniikka sekä telekommunikaatio ala sekä erityisesti valokuvaus, kamerat ja viimeisen 15 vuotta myös videokuvaus ovat ottaneet aikansa näiden miesten työelämässä ja erityisesti vapaa-ajassa. Viidenkympin paremmalla puolella, olemme kumpikin nähneet monenlaista, toimineet erilaissa tehtävissä ja yli 30 vuoden työura on antanut meille varmasti kokemusta ja näkemystä toimia erilaisten asiakaslähtöisten ratkaisujen parissa - asiakasta kuunnellen.
Itselläni viimeisen 30 vuoden ajan työtehtävät ovat keskittyneet ensimmäiset 20 vuotta ITC alan erilaisiin työtehtäviin. Innostuin langattomasta tekniikasta ja olin mukana niin matkapuhelin-, langattomien puhelinjärjestelmien kuin tele operaattoripuolen langattomien WIFI verkkojen parissa aina vuoteen 2009. Viimeisinä vuosina toimin kansainvälisissä start-up projekteissa myyntijohtajana ja projektipäällikkönä. Halu tehdä asioita omaan visioon perustuen ja itsenäisesti johti vuonna 2009 perustettuun Dynamix Oy:n. Yritys aloitti toimintansa siihen aikaan ennakkoluulottomasti DSLR kameroiden video lisävarusteiden maahantuonnista, jota kukaan ei siihen aikaa vielä harjoittanut.
Jo vuoden toiminnan jälkeen huomasimme uuden kiinnostavan kuvausalan trendin eli ilmakuvauksen. Jari Saarentaus oli asiakkaani jo aikaisemmin ja hänen kiinnostuksensa tähän uuteen ja ainutlaatuiseen tekniikkaan johti lopulta siihen että esiteltyään RC ilmailua minulle tarkemmin, innostuin aiheesta ja olin vakuuttunut että tämä tulee olemaan saumaton osa tulevaisuuden video- ja valokuvaustuotantoja. Jo vuodesta 2010 kiinnostuimme ensin Saksalaisen Mikrokopterin ratkaisuista, mutta käytännössä DJI tuli samaan aikaan kuvioihin mukaan innovatiivisena haastajana ja lopulta aloitimme DJI laitteiden myynnin ensimmäisenä Suomessa 2010 loppuvuodesta. Samaan aikaan haimme uusia kiinnostavia ratkaisuja ammattipuolelle ja uskoimme vakaasti että uusi drone teknologia tulee heti tarjoamaan sellaisia etuja ja uusia näkökulmia, että jokaisen itseään kunnioittavan yrityksen tulisi olla siitä kiinnostunut.
Asiat eivät aina mene kuten Strömsöössä - ei tosiaan. Ostimme ensimmäisen "ammattitason" dronen heti 2011 alkupuolelle Hollantilaiselta Aerialtronics yritykseltä, joka erottautui joukosta hienon designin ja innovatiivisten ajatusten osalta. Kävin tutustumassa heidän toimintaansa Haagissa ja vakuuttavien testilentojen ja uusien lähiaikoina luvattujen ominaisuuksien saattelemana tilasimme lähes 20K euron arvoisen laitteiston kaikilla herkuilla Suomeen.
Saatuamme laitteiston Suomeen, huomasimme heti monenlaisia puutteita toimituksessa. Luvattu joystick tyyppinen kameraohjain oli käytännössä laatikko, johon oli kotikutoisesti tehty liukukytkin, joka todellisuudessa ohjasi vain kameran tilt-kulman säätöä.