

DJI Dock 3
DJI Dock 3 on jo kolmannen sukupolven drone latausalusta ja hallintaratkaisu. DJI onkin tiuhasti lanseerannut uusia malleja ja Dock 2 mallistakaan ei ole vielä vuottakaan kun uusi malli näki päivänvalon.
Haluamme kuitenkin muistuttaa, että erityisesti Dock 1 ja uusimpien Dock 2 ja Dock 3 mallien välillä on luonnollisesti merkittäviä eroja erityisesti koossa. Kaikille malleille on kuitenkin omat käyttötarkoituksensa, minkä takia Dock 1 mall on edelleen ollut myynnissä.
MITÄ NÄMÄ EROT SITTEN OVAT?
Dock 1 mallin dronelaite perustui M30 Enterprise sarjan droneihin jotka ovat kooltaan suurempia kuin Mavic 3 ja nykyinen Matrice 4 sarjan dronet. Todelliset erot tai ehkä oikeammin sanottuna, ulkoisesti näkyvät erot, löytyvät käytännössä dronepuolelta, jossa M30 sarjaan perustuva Dock 1 drone mahdollistaa mm. 16x optisen zoomin sen sijaan että Dock 2 ja uudessa Dock 3 malleissa, dronen optinen zoomauskyky on 7x. Mutta, varsinainen Dock 3 latausalusta on kehittynyt myös merkittävästi toiminnoiltaan, joten oletuksemme on, että Dock 1 ja Dock 2 mallisto korvaantuu Dock 3 mallilla samantien.
MITEN VARSINAISET LATAUSASEMAT EROAVAT TOISISTAAN?
Erityisesti uuden Dock 3 mallin myötä, erot ovat merkittäviä. Ensinnäkin, dronelaite perustuu uuteen DJI Matrice 4 Enterprise mallisarjaan, josta löytyy E ja T mallit. DJI on siis siirtynyt ammattimalleissaan uuteen mallisarjaan myös pienempien dronejan kanssa eli Mavic mallisarja on muuttunut Matrice mallisarjaksi.
Emme tässä yhteydessä lähde sen enempää vertailemaan uutta Dock 3 latausasemaa vanhempien versioiden kanssa, vaan keskitymme uuden laitteen uusien ominaisuuksien esittelyyn tällä sivulla.
Laitteisto kykenee nyt operoimaan -30° - 50° celcius asteen lämpötilassa.
01 - Lämpötila
Uudistuneiden Matrice 4D ja 4TD mallien lento-ominaisuudet ovat kehittyneet merkittävästi. Mallit voivat operoida nyt jopa 12m/s tuulissa, nousta latausasemasta ja laskeutua sekä operoida jopa 54 minuuttia.
02 - Tuulensieto
Ilma-alukset on sääsuojattu IP55 tason sääsuojauksella ja varsinainen latausasema on IP56 luokiteltu. Uudistunut aseman vinokatto poistaa entistä tehokkaammin myös jäätä ja lunta latausaseman katolta.
03 - Sääsuojaus
Ilma-alukset on varustettu low-noise potkureilla, joissa on uusi anti-jäätymisen esto tekniikka. Hiljaiset potkurit vähentävät ääntä ja mahdollistavat huomaamattoman operoinnin.
04 - Turva
Laitteisto on varustettu ISO-27001 ja ISO-27701 standardin tietoturvatasolla. Laitteistossa voi käyttää myös 4G mokkulaa, jolloin laitteen ja ilma-aluksen välinen O4+ linkki voidaan varmistaa mobiiliyhteydellä.
05 - Security
DJI tuo nyt Dock 3 kanssa Flighthub 2 hallinta-alustan asennusmahdollisuuden myös asiakkaan omalle serverille. Tämä mahdollistaa paremman tietoturvan ja laitteiston hallinnan täysin suljetusti.
06 - On-Site
DJI DOCK 3 - UUSIUTUNEET OMINAISUUDET

Matrice 4 D
-
Paino: 1.850 g
-
Max lentoonlähtöpaino: 2.090 g
-
Max hyötykuorma: 200g (lisävarusteita varten)
-
Lentonopeus: 21 m/s max
-
Max lentokorkeus: 6.500 m
-
Lentoaika: 54 minuuttia
-
Max kantama: 10 km säteellä latausasemasta
-
Max tuulennopeus: 12 m/s
-
GNSS: GPS + Galileo + BeiDou + GLONASS + QZSS
-
Sisäänrakennettu RTK vastaanotin
WIDE-ANGLE KAMERA
-
4/3 CMOS
-
20MP
-
f/2.8-f/11
-
24mm kinovastaavuus
-
Mekaaninen suljin
MEDIUM TELE-KAMERA
-
1/1.3" CMOS
-
48MP
-
f/2.8-f/11
-
70mm kinovastaavuus
TELE-KAMERA
-
1/1.5" CMOS
-
48MP
-
f/2.8
-
168mm kinovastaavuus
LASER ETÄISYYSMITTARI
-
Mittausetäisyys: max 1.800 metriä

DJI Mavic 4 TD
-
Paino: 1.850 g
- Max lentoonlähtöpaino: 2.090 g
-
Max hyötykuorma: 200g (lisävarusteita varten)
-
Lentonopeus: 21 m/s max
-
Max lentokorkeus: 6.500 m
-
Lentoaika: 54 minuuttia
-
Max kantama: 10 km säteellä latausasemasta
-
Max tuulennopeus: 12 m/s
-
GNSS: GPS + Galileo + BeiDou + GLONASS + QZSS
-
Sisäänrakennettu RTK vastaanotin
-
Radiometrinen lämpökamera
THERMAL KAMERA
-
640x512 lämpökamera resoluutio
-
f/1.0
-
53mm kinovastaavuus
-
Tukee UHR Thermal tilaa (Ultra-High Resolution)
NIR lisävalo
-
Valaistusetäisyys 100m
-
6° keila
WIDE-ANGLE KAMERA
-
1/1.3″ CMOS
-
48MP
-
f/1.7
-
24mm kinovastaavuus
MEDIUM TELE-KAMERA
-
1/1.3" CMOS
-
48MP
-
f/2.8-f/11
-
70mm kinovastaavuus
TELE-KAMERA
-
1/1.5" CMOS
-
48MP
-
f/2.8
-
168mm kinovastaavuus
LASER ETÄISYYSMITTARI
-
Mittausetäisyys: max 1.800 metriä
Uusi Dock 3 on aiempaa Dock 2 mallia hieman suurempi, mutta silti helposti kuljetettava. Kuljetuksen osalta uudessa mallissa onkin merkittävästi parantuneita ominaisuuksia, jotka mahdollistavat aseman asentamisen esimerkiksi lava-autolle.
Kokonsa puolesta tämä oli toki mahdollista myös Dock 2 mallissa, mutta uusi Dock 3 on varustettu asennusta helpottavalla pikatoiminnolla, minkä takia aseman RTK paikkatieto voidaan päivittää helposti, mahdollistaen operoinnin esimerkiksi auton lavalta tai aseman siirtämisen toiseen paikkaan ja uudelleen käyttöönoton nopeasti.
Kevyt ja pienikokoinen

Uudistunut asema on myös dronemalliensa puolesta uudistunut ja käyttää nyt DJI:n Matrice 4 mallisarjan laitteita. Toinen malleista on varustettu erityisesti laadukkaaseen kartoitukseen soveltuvalla kameralla, jossa on mekaanin suljin.
Lämpökuvaustehtäviä varten, Matrice 4TD malli tarjoaa korkearesoluutioisen radiometrisen lämpökameran sekä Wide-, Medium- ja Tele-kamerat jopa 16x optisella zoomauksella.
Kumpikin dronemalleista on IP-suojattu, toisin kuin varsinainen Matrice 4 Enterprise mallisarja.
Kaksi eri dronemallia

Ratkaisu on varustettu sisäisellä akulla ja dronelaitteen akku lataantuu 20% - 90 prosenttiin 32 minuutissa. Järjestelmä on lentovalmis uuteen tehtävään noin 35 min välein, jolloin noin 40 min lentotehtäviä voidaan suorittaa vuorokauden aikana jopa neljäkymmentä tarvittaessa.
Pikalataus

Uusi D-RTK 3 -monitoimiasema sisältää korkealaatuiset antennit ja vastaanottimoduulit, jotka voivat seurata ja käsitellä tietoja kaikista tärkeimmistä globaaleista satelliittinavigointi-järjestelmistä. Se tukee useita tiedonsiirtokanavia, minkä ansiosta asema voi toimia tukiasemana, tarjoten useille droneille samanaikaisesti senttimetrin tarkkuudella toimivan paikannuksen tai laajentaa dronejen ja DJI Dock 3:n toiminta-aluetta relay-asemana (kantamanparantaja).
Lisäksi uusi liikkuva asematila yhdistettynä DJI Enterprise -sovellukseen ja DJI Terraan tarjoaa kattavan ratkaisun tarkkuutta vaativiin ilmakartoitussovelluksiin, varmistaen turvallisen ja tarkan toiminnan.
Uusi D-RTK 3 Multi Station

DJI tuo uuden Dock 3 mukana mahdollisuuden asentaa hallinta-ratkaisu asiakkaan omalle serverille. Tämä mahdollistaa täysin pilvi-palvelin ja DJI riippumattoman asennuksen, jolloin ratkaisu ei ole yhteydessä missään vaiheessa DJI:n infrastruktuuriin tai palvelimiin.
Uusi On-Premisen asennus tuo asiakkaalle tietoturvallisesti DJI:n orginaalin Flighthub 2 hallinta-ratkaisun, jonka kehittyneet ominaisuudet mahdollistavat ratkaisun parhaan mahdollisen hallinnan ISO-27001 standardoidusti
Flighthub 2 - On-Premises Setup

DJI Cellular Dongle 2 avulla lentolaite voi muodostaa yhteyden 4G-verkkoihin. Vaativissa toimintaympäristöissä 4G-verkko toimii yhdessä O4+ -videolähetysjärjestelmän kanssa varmistaen vakaan tiedonsiirron ja parantaen lentoturval-lisuutta.
4G-tehostettu videolähetyspalvelu voidaan ottaa käyttöön yksityisesti ja käyttää yhdessä FlightHub 2:n paikallisen version kanssa, mikä parantaa entisestään tiedonsiirron vakautta ja turvallisuutta.
LTE varmistus

Skybox Edut
Ominaisuudet
Helppokäyttöisyydestään huolimatta, hallintaratkaisu tarjoaa erittäin monipuoliset ominaisuudet lennonhallintaan, laitekannan ja pilottien sekä luvituksen ylläpitoon.
Helppous
Hallinta-alustamme ovat kaikki helppokäyttöisiä, selainpohjaisia ja liitettävissä asiakkaiden omiin järjestelmiin.
Tehokkuus
Toimiva ratkaisu perustuu asiantuntevaan asennukseen ja laitteiston päivitykseen sekä turva-asetusten läpikäymiseen. Toimitamme kaikki laitteet ja ratkaisut asennettuna tarvittaessa
Liitettävyys
Hallinta-alusta on mahdollista liittää helposti erilaisten rajapinta automaatioiden avulla asiakkaan omiin video- ja hälytys-järjestelmiin. Lisäksi kerätty data voidaan siirtää esimerkiksi Pix4D analysointi ohjelmaan suoraan hallinnasta.
Turvallisuus
Traficomin virallisena yhteistyökumppanina, tarjoamme UAV alan luvituspalveluihin apua, jotta sinä voit keskittyä oleelliseen eli omaan liiketoimintaan
Suomalaisille organisaatioille
räätälöity
Skybox on Skydatan Suomalaisille asiakkailleen räätälöimä helppokäyttöinen droneratkaisu, joka mahdollistaa aikataulutettujen ja automaattisten lentotehtävien suorittamisen turvallisesti.
Skybox skaalautuu asiakkaan tarpeiden ja tietoturva vaatimusten mukaisesti joustavasti kaikenlaisiin asennuskohteisiin ja tarpeisiin. Koska laitteisto voi operoida täysin automaattisesti ja aikataulutettuna, ei dronen käyttö vaadi enää paikalla olevaa henkilöresurssia, ajankäyttöä kohteeseen siirtymiseen tai datan lataamista dronesta muistikortilta tietokoneelle ja siitä eteenpäin.
Itse asiassa, kaikki data tallentuu hallinta-ohjelman mediapankkiin ja voidaan siirtää näppärästi eteenpäin, jopa automatisoidusti esimerkiksi analysointiohjelmaan.

Tietoturvallinen
Skybox voidaan asentaa asiakasorganisaation tietoturva vaatimusten mukaisesti GDPR yhteensopivalle pilvipalvelimelle tai asiakkaan omassa lähiverkossa sijaitsevalle palvelimelle.
Pilvipalvelun tietoturvaa voidaan parantaa hallintaratkaisuun liitettävällä moduulilla, joka tuo myös tekoäly toimintoja ratkaisuun.
Siitä huolimatta, että varsinainen DJI Dock latausalusta on Kiinalainen ja tietyissä tilanteissa organisaatiot eivät voi käyttää Kiinalaisia tuotteita, laite ei missään asennuksen tai käytön vaiheessa ole yhteydessä valmistajan palvelimiin - ei edes päivitysten tai asennuksen yhteydessä.

Avaimet Käteen Palvelu
Tarjoamme useita eri toimitusvaihtoehtoja aina avaimet käteen toteutukseen asti. Palvelumme sisältää kaiken tarvittavan ja voimme toimittaa laitteiston käyttöön myös vuokralle, niin että koko järjestelmän hallinta ja lentotoiminta on Skydatan toimesta organisoitu ja valmis data toimitetaan asiakkaalle tarvittaessa analysoituna.
Klikkaa alla olevaa linkkiä. Kerromme mielellämme lisää erilaisista vaihtoehdoista kuten lyhytaikaisesta projektivuokrauksesta, kuinka voimme toteuttaa palvelun täysin puolestanne tai kuinka hoidamme asiakkaillemme asianmukaiset lentoluvat, koulutuksen ja asennuksen.

Automatisoi ja Aikatauluta
Flytbase on Yhdysvaltalainen ohjelmistoyritys, jonka drone latausalustojen hallinta-ohjelma on saavuttanut merkittävän aseman kolmansien osapuolien asennuksissa. Flytbase hallinta-ohjelma on selainpohjainen ohjelma, jolla hallinnoidaan DJI Dock latausalustalla lentotehtäviä. Ohjelma on erittäin intuitiivinen ja helppokäyttöinen, mutta samalla erittäin monipuolinen ja mahdollistaa ainutlaatuisten FLINK (Flytbase Links) linkitysten kautta järjestelmän liittämisen helposti ulkopuolisiin järjestelmiin.
Flytbase on suunniteltu alusta asti organisaatioiden erilaisiin tietoturva vaatimuksiin helposti skaalautuvaksi. Luonnollisesti ratkaisu on GDPR yhteensopiva, mutta asennusmahdollisuuksia on useita ja hallinta-ohjelma voidaan asentaa pilvipalveluna, dedikoituun palvelinhotelliin tai asiakkaan omaan lähiverkkoon on-premises asennuksena.
Miksi Flytbase?
DJI Dock latausalustat ovat markkinoiden edistyksellisimpiä Drone in a Box ratkaisuja. Laitteiston valmistaja on maailman suurin drone-ratkaisujen valmistaja Kiinasta. DJI tarjoaa oman Flighthub 2 hallinta-alusta ratkaisunsa, jolla voidaan hallita Dock latausalustoja.
Kolmannen osapuolen ratkaisut
DJI on tietoisesti keskittynyt laitevalmistajan rooliin ja avannut SDK ympäristönsä kautta mahdollisuuden kolmansille osapuolille kehittää erilaisia ratkaisuja laitteidensa tueksi. Flytbase on alusta alkaen ollut yksi merkittävimmistä DJI:n yhteistyökumppaneista ja aloittanut DJI Dock hallinta-ratkaisujen kehittämisen muille valmistajille jo vuonna 2018, ennen kuin DJI Dock oli edes saatavilla.
Haluaisitko säästää rahaa?
Flytbase hallintaratkaisu, yhdessä DJI Dock latausaseman kanssa mullistaa dronelaitteiden käytön. Markkinatutkimuksien mukaan, vuoteen 2027 mennessä, yli 80% kaikista ammattikäyttöön toimitettavista dronelaitteista toimitetaan Dock ratkaisuna. Kuulostaa hurjalta, mutta tutkitaan hieman väitettä tarkemmin.
Kallista puuhaa
Manuaalisesti suoritettavat lentotehtävät vaativat koulutetun henkilöresurssin. Kohteeseen ajetaan suorittamaan lentotehtävää usein kaukaakin, jolloin ajoaika, ajoneuvo- ja polttoaine kustannukset sekä mahdolliset päivärahat ja yöpyminen maksavat nekin euroja. Entä jos on tarpeellista suorittaa pikaisesti kohteessa kartoitustehtävä, tutkia kriittistä kohdetta tai alueelta tulee hälytys, johon tulisi reagoida välittömästi?
Säästä - tehosta - nopeuta - toimi silloin kun on tarvetta
Saksassa, infra rakennusyritys hoiti kuudessa kohteessa kartoitustehtäviä manuaalisesti, koulutettujen pilottien avulla. Käytössä oli seitsemän dronea, joista yksi varalla. Kohteisiin ajettiin usein kaukaa, tehtävät viivästyivät ja kriittistä dataa ei saatu silloin kun sitä eniten tarvittiin. Yritys sijoitti yhden DJI Dock 2 latausaseman Flytbase hallinta-ohjelmalla jokaiseen kohteeseen. Kuusi pilottia siirrettiin muihin tehtäviin ja kaikkien kuuden kohteen lentotoiminta hoidetaan nykyään etänä, yrityksen pääkonttorista yhden sivutoimisen henkilön toimesta.
Haluatko tietää miten voitte säästää lentotoiminnassa kymmeniä tuhansia vuodessa - klikkaa olla olevaa painiketta, olemme yhteydessä ja kerromme aiheesta lisää!
Flytbasen Edut
Ominaisuudet
Erittäin kattavat ominaisuudet. Lennonsuunnittelu, toteutus, aikataulutus, laite- ja datanhallinta sekä automatisointi selainpohjaisen ohjelman avulla
Helppous
Nopea oppimiskäyrä, mittavista ominaisuuksista huolimatta. Käyttäjäystävällisyys on huomioitu kaikessa ratkaisun käyttövaiheissa asennuksesta datankäsittelyyn
Tietoturva
Asiakkaan tietoturva vaatimusten mukaan valittava asennusratkaisu, joka varmistaa kaikissa vaiheissa järjestelmän tietoturvatason. Tekoäly pohjainen lisäturva ominaisuus saatavilla
Liitettävyys
Hallinta-alusta on mahdollista liittää helposti erilaisten rajapinta automaatioiden avulla asiakkaan omiin video- ja hälytys-järjestelmiin. Lisäksi kerätty data voidaan siirtää esimerkiksi Pix4D analysointi ohjelmaan suoraan hallinnasta.
Turvallisuus
Korkeimman EASA tason turvallisuus ominaisuudet kuten laskuvarjo ja FTS lennonkeskeytys järjestelmä, Geofencing ja No-Fly Zone toiminnot sekä manuaalinen kontrollointi mahdollista helposti hallintapaneelin, näppäimistön tai ohjaimen avulla

Miten Flytbase SHIELD turvaa tietosi?
FlytBase-alustassa on useita suojakerroksia, jotka sisältävät suojatun tiedonsiirron, salauksen, verkkomääritykset ja sovellustason ohjaukset, minkä takia alusta on suunniteltu vahvasti turvallisuutta ajatellen.
Alusta käyttää myös työkaluja, jotka auttavat varmistamaan sisäisten turvallisuuskäytäntö-jen noudattamisen.

Flybotix
Asio X
